SOUNDI 11/09
Antti Luukkanen
3 / 5

Aiempien Frivolvol-albumeiden raivopäiselle mutta hallitulle melskaamiselle on ollut
helppo nostaa peukut pystyyn. Kimurantti paahto, jota vaikkapa noise-rockiksi tai
post-hardcoreksi voi kutsua, yhdistettynä baritonikitaristi-laulaja Jussi Kaholan kitarisat
rikkovaan huutoon on vain saanut aikaan sen, että Frivolvolia on arvostanut enemmän ajatuksissa,
koska levyjen kuuntelu aiheuttaa päänsäryn. Blades of Steel, bändin neljäs albumi, on vanhoja
mielikuvia helpompaa säveltaidetta, joskin määritelmä pitää suhteuttaa asiayhteyteen. Nyt
kontrastit mutkaista latua tallustavien biisien ja niihin ripoteltujen meldioiden - kyllä, niitä
on olemassa, vaikka ovatkin tehokkaasti piilotettu - kanssa ovat paremmin sopusoinnussa ihan
kuunneltavuudenkin nimissä. Paradoksaalisinta tässäkin albumissa on musiikin persoonallisuus.
Mitä haastavammalta ja eriskummallisemmalta Frivolvol kuullostaa, sitä paremmin kuulija pystyy
arvaamaan, minkä mutkan takana piilee seuraava irti päästettävä mörrimöykky. Intensiteetissä Frivolvolia
harva pieksee, mutta lisäkuuntelua Blades of Steel vaatii ennen kuin se täysillä iskee. Halun yrittää
se ainakin jättää.
__________________

Inferno 9/2009
Joni Juutilainen
4 / 5

Vuoden kovimman ja nostalgiahöyryisimmän tittelin levylleen leiponut
Frivolvol jatkaa tarpomistaan kevyesti mielenvikaisen post-hardcoren maailmassa.
Aiemmilla julkaisuilla lupaavasti rieuhunut ryhmittymä seuraa uusimmallaan viime
vuotisen Who Needs Maps When We Got Time -undergroundmenestyjän linjoilla ja
tarjoaa jälleen täyslaidallisen outoja ideoita ja rajua energiaa. Frivolvol
ampuu parhaimmillaan todella kovilla aseilla ja antaa kireän mekkalointinsa
roiskahdella vapaana ja holtittomana. Intron jälkeen räjähtävä
avauskappale Lost on Thoughts lienee täydellinen tyyppiesimerkki bändin
parhaista puolista, sillä yhtye on ehdottomasti kovimmillaan nopeatempoisten ja
raivokkaiden vetäisyjen parissa. Myös sävykkäämmät vaikutteet tuntuvat
nykyisellään aiempaa perustellumilta, mikä lupaa ainoastaan hyvää yhtyeen
jatkoa ajatellen. Frivolvol kiilaa viimeistään tällä julkaisulla kotimaisen
hardcoren kärkikastiin ja osoittaa samalla olevan edelleen täynnä yllätyksiä
ja hyvällä tavalla vammaisia käänteitä. Tuskin löytyy maailmasta toista
bändiä, joka laittaisi Blades of Steel levylle kappaleen nimeltä Punch Out.
____________________

Lammaszine
Jaakko Hirvioja

Frivolvolin uusin on hyvin hiottu timantti. Modernia hardcore-mössöä vääntävä Frivolvol
näyttää kolmannella pitkäsoitollaan ”Blades of Steelillä”, että meininki ei ole vielä
ainakaan hetkeen lamaantumassa. Ja miksipä sitä pitäisi hidastaa, kun on jo kolmosvaihde
laitettu silmään?

Uusimpaan levyyn on todellakin siis panostettu. Soitto menee hyvin yhteen ja Frivolvol on
onnistunut siirtämään sen, minkä me näemme livenä, levylle. Soitannollisesti levy on tiukkaa
ja homma pysyy hallussa koko levyn ajan. Uudenlaisia kikkoja ja koukkuja on lisätty
levyyn enemmän mitä aikaisempaan ”Who Needs Maps When We Got Time” -julkaisuun ja kappaleiden
melodiat rullaavat taustojen kanssa erittäin soppelisti. Erityismaininta lähtee laulaja-kitaristi
Jussille, joka on onnistunut kehittämään uniikin, helposti tunnistettavan äänen, joka vielä
pelaa hyvin yhteen musiikin kanssa.

Blades of Steelillä on kymmenen kappaletta ja on yhteiskestoltansa noin 32 minuuttia, joka
on erittäin sopiva punkbändille. Levy ei ehdi puuduttaa kuuntelijaa, ja levyn pystyy aina
pyöräyttämään uudemman kerran. Kokonaisuus on onnistunut hyvin, mutta levyn lopettavan
outron koen itse aika turhaksi loppuvingutukseksi.
__________________________

desibeli.net
Jani Ekblom

Päivitin pitkästä aikaa suhdettani tähän aina mielenkiintoisena näyttäytyneeseen yhtyeeseen,
ja ehkä aika oli tehnyt siinä määrin tehtävänsä, että jouduin vaihtamaan lempilevyäni.
En nimittäin juurikaan välittänyt Frivolvolin edellisestä Who Needs Maps When We Got Time -levystä
sen ilmestyessä, mutta näin puolitoista vuotta myöhemmin se osoittautui huomattavasti vahvemmaksi
kokonaisuudeksi kuin sitä edeltänyt The False Security Program, jossa musiikki-ilottelun tappaa
täysin yksioikoinen laulu.

Niiden, jotka tuolla aiemmalla levyllä laulaneen Mikko Suikkasen lähdön jälkeen pettyivät Jussi
Kaholan astetta feminiinisempään tulkintaan, kannattaa ehdottomasti päivittää kokemuksensa
Blades Of Steelillä. Miehelle on nimittäin kasvanut kivekset äänihuuliin ja sitä niin kutsuttua
munaa löytyy nyt kiitettävästi enemmän kuin aiemmin, jos se nyt kenellekään kynnyskysymys on tai
oli – onhan Who Needs Maps... loppujen lopuksi musiikillisesti niin vahva paketti, että olisi
ollut toisaalta ihan sama vaikka Kahola olisi hihitellyt nokkahuiluun. Tunnistettava hänen
äänensä kuitenkin edelleen on.

Musiikillisesti Blades Of Steel on oiva jatke Frivolvolin katalogissa, ja vähän edeltäjäänsä
raskaampi. Paikoin luisutaan jopa sille hitaalle ja raskaalle alueelle josta mm. Fun tunnetaan
paremmin. Mutta Frivolvolille kyse on vain mausteesta, koska ei yhtye ominta itseään ole mihinkään
kadottanut. Ote on tiukka, tulkinta paikoin hyvin maanista, ja yhtyeen poukkoilu valitsemassaan
hc:n sukuisessa lajikkeessa saa toisaalla eeppisen ilmavia sävyjä ja toisaalla betonisaappaat,
joista se pyrkii eroon. Melodisuutta tuntuisi löytyvän entistä enemmän, mutta sitäkin vain
hyvin kaoottisessa muodossa.

Blades of Steel tuntuu hyvin luontevalta jatkeelta Who Needs Mapsille vaikkakaan se ei onnistu
samanlaisessa kitetyttämisessä kuin Maps suhteessa edeltäjäänsä. Toisaalta se taas tuntuu irtiotolta
aiempaan, koska se selvästi kurottelee useampaan suuntaan ja on siksi monipuolisempi – kuulijalle
myös helpompi. Aika näyttää onko tästä edeltäjäänsä paremmaksi, mutta kovin kaukana se ei siitä
missään tapauksessa ole.
________________________

itsatrap.com
"It smells like something died here"

I don't have money to burn, but if I did, I'd put out a comp with the best, most nihilistic,
purely negative and dystopian-minded bands Scandinavia has to offer. And I don't know about how
things look from where you sit, but I consider it to be the sound of our current zeitgeist and
guess what? There are more than a few excellent specimens that fit the bill -- Haust and Hebosagil
are two prime examples I've brought up in this context before; Frivolvol makes it a trinity.
Listen, it takes a lot of effort to sound this ugly and it's obvious these dudes are pissed.
Musically speaking, this is actually one of Frivolvol's more tamer moments (that instrumental
section is almost... pretty), but those vocals sound like gargled glass; from the high-pitched
screeches to the harsher, more forced low notes. His pain is yours to share. Unfortunately I wasn't
provided a lyric sheet with my copy of their new album "Blades of steel", so I can't compare and
contrast with the utter hopelessness expressed on previous record "Who needs maps when we got time",
but my gut feeling is that things have not improved. All the better for us, the listeners, probably
not so much for the guys in the band.